Arkisto

Muoti näyttäytyi Helsingissä

20.1.2009

Oli Helsingissä muodin viikonloppu. Ympäri kaupunkia oli messuja ja muotinäytöksiä...

23.-26.1. Oli Helsingissä muodin viikonloppu. Ympäri kaupunkia oli messuja ja muotinäytöksiä, luentoja ja tapahtumia. Ensi syksyn ja talven suomalainen muoti on siis virallisesti näyttäytynyt catwalkilla.

Suomalainen muoti kulkee hyvin vahvasti omaa linjaansa. Hyvässä ja pahassa.

Designereillamme ja myös teollisten merkkien suunnittelijoilla on hyvin vahva oma näkemys, jota tuodaan vaatteissa esiin. Täällä ei kumarrella maailman suurien muotitalojen suuntaan vaan tehdään omaa juttua. Erotutaan. Helsingissä näyttäytyvä muoti on erilaista – samalla tavalla kuin Milano, Pariisi, New York ja Lontoo ovat erilaisia keskenään.

Erilaistumiselle on olemassa hyvät lähtökohdat jo siksi, että suurien kaupunkien muotiviikot sekä ensi syksyn ja talven muodin virallinen esittäytyminen ovat vasta edessäpäin.

Viikonlopun aikana näytöksiä tehdessäni mietinkin, kuinka kauan täytyy mennä, ennen kuin meillä on oma muotiviikkomme. Kööpenhaminalla ja Tukholmalla ne jo on. Näissä esittäytyvät mallistot ovat meidän pukeutumisemme kannalta hyvinkin tärkeitä, sillä yhä useamman käyttämämme vaatemerkin juuret löytyvät Tanskasta ja Ruotsista. Myös ne loputkin keski-eurooppalaiset merkit käydään ostamassa näiltä messuilta.

Mitä jäin kaipaamaan on uudistuminen. Maailman trenditoimistojen määrittelemien trendien seuraamista ja jäljittelemistä. On selvää, että designerit eivät sitä tee. Heidän työskentelynsä punainen lanka on enemmänkin oma visio. Mielestäni kaupallisten merkkien tulisi olla paremmin mukana maailman trendikeskustelussa. Silti voidaan olla erilaisia, kulkea omaa polkua ja tarjota kuluttajille sitä, mitä he tarvitsevat.

Emme me ole takapajula trendeissä. Esimerkiksi Milanossa yleisesti ajatellaan, että toisin kuin aiemmin, he eivät välttämättä olekaan niitä ainoita trendien luojia maailmassa. Tällä hetkellä designtrendit tulevat Pohjoismaista – siis myös Suomesta.

Finnish Catwalk tapahtuma osoitti mielestäni sen, että muotimaailma ei Suomessa ole suinkaan taantumassa. Päin vastoin. Jostain vain pitäisi saada vielä se pieni lisäpiriste, jotta vauhti jatkossa vain kiihtyisi. Yksi piriste olisi tietysti se, että yhä useampi suomalainen vaate löytäisi tiensä vaatekaappeihimme...

Maarit Jantunen / muotikonsultti / CocoStyle

Kämp Galleria on koko korttelin kattava tyylikäs kauppakeskus Helsingin ydinkeskustassa.

Galleriassa on yli 50 laadukasta erikoisliikettä, korkealuokkaisia palveluja ja ravintoloita. Tervetuloa!


SISÄÄNKÄYNNIT:
Pohjoisesplanadi
Mikonkatu
Aleksanterinkatu
Kluuvikatu

AVOINNA
Ma-Pe 10-20
La 10-17
Su 12-16 (H&M 12-17)

Hae Gallerian sivuilta:

LIITY KÄMP GALLERIAN
VIP -KLUBIIN
Sähköpostiosoitteesi:


* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.